Tampereen FMX Show’n uskomaton temppu vei jo nyt sairaalaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen tunnetuin FMX-kuski Jussi Seljas lupasi taannoin, että mikäli Tampereella 31. heinäkuuta järjestettävään FMX Show -tapahtumaan myydään vähintään 5.000 ennakkolippua, hän yrittää tapahtumassa Double Backflip -temppua. Kaksoisvoltissa taaksepäin on maailmassa onnistunut vasta kolme ajajaa.

Onnistuessaan Seljas olisi ensimmäinen tempussa onnistunut eurooppalainen kuski. Nyt Seljas on kuitenkin epäonnistunut harjoituksissaan ja joutunut sairaalaan. Vielä viime viikolla hän makasi sairaalassa, mutta suuremmista vaurioista ei ole kyse. Siten lupaus Teivossa esitettävästä tempauksesta on pitänyt.

Tempun vaarallisuudesta kertoo jotain se, että amerikkalainen Cameron Sinclair oli kahdeksan päivää koomassa epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Tempun on onnistuneesti tehnyt muiden muassa MTV:n Nitro Circuksen juontaja Travis Pastrana, jonka esityksen voi katsoa tästä tai artikkelin yltä.

Seljas kollegoineen haastaa tapahtumissa Ruotsin parhaimmiston Niklas Olssonin johdolla Best Team -kisaan, jossa kaksi kuskia lentää näyttävässä muodostelmassa. Vaasan osakilpailun jälkeen Suomen ja Ruotsin joukkueet ovat tasapisteissä. Oman mausteensa kuumaan kisafiilikseen tuo myös Ranskan joukkue, joka on valmiina näyttämään pohjoismaalaisille parasta keskieurooppalaista FMX-osaamista.

Best Team -skaban lisäksi FMX Showssa nähdään henkilökohtainen Best Trick -kisa, jonka voittaja löytyy yleisön reaktioiden perusteella. Step Up -korkeushyppymittelön lahjakkaimman ratkaisee puolestaan lahjomaton elementti; kannittimilla pysyvä rima. Vaasassa Jussi Seljas ponnahti uudeksi suomenennätyskorkeudeksi 7,80 metriä.