Kelly Brookin seksikohtaukset päätyivät verkkoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen näyttelijä-malli Kelly Brook on palkittu muiden muassa maailman kauneimmasta julkkisvartalosta ja maailman kauneimmista sääristä. Viime kuukausina hän on suorastaan valloittanut viihdelehdet kuvillaan ja kuulumisillaan.

Nyt verkossa on julkaistu hieman vanhempaa materiaalia, kun hänen vuonna 2005 ensi-iltansa saaneesta Survival Island -elokuvasta on päätynyt nettiin rohkeita kuvia ja videoita. Leffan DVD-versiosta ikuistetuissa kuvissa Kelly nähdään näyttelemässä Jenniferin rooliaan estottomasti yläosattomissa sekä rannalla että seksikohtauksesa. Katso kuvat ja videot tästä.

Britain’s Got Talent -kisan tuomarin pestistä pikapotkut taannoin saanut Kelly on poseerannut alkaneen vuoden aikana jo lukuisia kertoja erilaisissa alaston- ja bikinikuvissa sekä mainoksissa esimerkiksi Reebokille, Ultimolle ja Ralph Laurenille. Playboy maksoi hänelle nakukuvista puoli miljoonaa dollaria.

30-vuotias englantilainen Kelly Brook on toiminut julkkisurallaan näyttelemisen ja mallintöiden lisäksi myös uimapukujen suunnittelijana. Vuonna 2006 hän julkisti myös oman uimapuku- ja vaatemalliston. Samana vuonna Kelly Brook sijoittui maailman seksikkäimpien julkkisnaisten listalla viidenneksi. Vuonna 2009 hän sijoittui viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä.

Uusimmat