Jessica Simpson ei muhkeaa rintavarustustaan juuri peitellyt

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu Hollywood-näyttelijä ja laulaja Jessica Simpson on ollut viime aikoina kovasti otsikoissa nousseen elopainonsa ja sen myötä rehevämmäksi muuttuneiden muotojensa merkeissä. Hän on samalla kaikessa hiljaisuudessa seurustellut ukkomiehen kanssa jo viiden viikon ajan.

Vime viikonloppuna Jessica ja uusi miesystävä, NFL-tähti Eric Johnson, ikuistettiin palaamassa lemmenlomalta. Johnson on virallisesti edelleen naimisissa toisen naisen kanssa. Pari tapasi kun yhteinen ystävä esitteli heidät Jessican kotibileissä. Rakastunut Jessica on nyt ikuistettu varsin paljastavassa asussa, kun hänen kesämekkonsa ei juurikaan onnistunut peittelemään alla olleita muotoja. Katso kuvat tästä.

Country-laulajana itsensä pääosin viime vuodet elättänyt Simpson nähdään parhaillaan Yhdysvalloissa The Price of Beauty -nimisessä realitysarjassa. Naisten ulkonäköpaineisiin keskittyvässä sarjassa Simpson kiertää ympäri maailmaa ottamassa selvää, mitä kaikkea naiset ovat valmiita ulkonnäkönsä eteen tekemään.