Ruotsalaistähti Pandora: ”Ex-mies teki elämästäni helvettiä!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ruotsalainen dancetähti Pandora oli yksi länsinaapurimme suurimpia tähtiä 1990-luvulla, ja hän niitti menestystä kotimaansa lisäksi erityisesti Suomessa. Pandora keikkailee yhä edelleen ja hän käväisi viime viikolla keikalla Suomessa. Viihdelehti Stara tapasi Pandoran Helsingissä.

Pandora kertoo uusimman levynsä olevan henkilökohtaisin levy hänen koko uransa aikana.  Levyllä löytyy hänen itsensä sanoittamiaan kappaleita, jotka kertovat muun muassa hänen myrskyisästä suhteestaan entiseen mieheensä.

– Ex-mieheni toimi myös managerinani. Hän oli minulle kaikki kaikessa. Yhtäkkiä alkoi paljastua erinäisiä asioita, että kaikki ei ollutkaan kunnossa. Raha- ja keikka-asiat oli hoidettu päin metsää. Eron tultua jäin yksin todella suurien velkojen kanssa, Pandora kertoi Staralle.

Poptähti kertookin valvoneensa öitä ja miettineensä miten veloista voi selvitä.

– Ihmettelin,että miten ihminen, joka on kaikkein läheisin ja rakkain pystyy tekemään tällaista minulle.

Näistä rankoista ajoista kertoo Pandoran uudella levyllä oleva biisi, I Believed In You. Sittemmin Pandora kertoo löytäneensä uuden miehen ja elävänsä onnellista elämää Ruotsissa. Katso myöhemmin StaraTV:stä mitä muuta kuuluu ysäri-laulajan elämään.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat