Kids In America -laulaja: ”Olen kiitollinen elämälle”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina maailman suosituimpien musiikkitähtien kärkikaartiin lukeutunut Kim Wilde esiintyi äskettäin Tuurissa järjestetyssä MiljoonaRock -tapahtumassa. Viihdelehti Stara tapasi edelleen keikkailevan energisen kasaritähden.

Kim Wilde on tehnyt yli 20 vuotta kestäneen uran, joka näyttäisi jatkuvan edelleen. Suosikkitähti arveli haastattelussa missä hän itse voisi olla seuraavien 20 vuoden jälkeen.

– Luulen, että muutan silloin Etelä-Ranskaan johonkin pieneen kylään, eläisin kuin kuka tahansa vanhus. Se olisi ikään kuin back to the basics -vaihe, voisin olla taas puutarhuri. Puutarhan hoito on minulle todella tärkeää, eikä siihen ole jäänyt keikkailulta aikaa viime aikoina, Kim Wilde kertoi Staralle.

Tulevaisuuden haaveiden tiedustelu saa ikinuoren artistin hämmentymään.

– Olen saanut niin paljon, olen kiitollinen elämälle. Haluaisin elää tarpeeksi pitkään nähdäkseni lasteni kasvavan ja heidän lastenlapsensa. Elämässä on muistettava nauttia jokaisesta ohikiitävästä hetkestä, ja olenkin oppinut että tämä kaikki voi katketa hetkessä, Kim hiljentyy hetkeksi.

Lue Kim Wilden koko haastattelu tästä.