Uskaltaisitko istua näillä penkeillä? Katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomi on menestynyt viime vuosisadan puolivälistä lähtien varsin hyvin design-markkinoilla, mutta viime vuosikymmeninä varsinaisten läpimurtojen määrä on vähentynyt. Eero Aarnion ja Alvar Aallon huonekalujen veroisia hittituotteita ei ole saatu markkinoille.

Viime aikoina joitain suomalaisia tuotteita on kuitenkin vilahdellut esimerkiksi suuren budjetin Hollywood-elokuvissa, joten pinnan alla on kytemässä uusia kansainvälisesti noteerattavia design-tähtiä. Amerikkalainen verkkosivusto on nyt koonnut yhteen viisitoista maailman luovinta design-penkkiä. Katso lista kuvineen tästä.

Listalla ei ole tällä kertaa lainkaan mukana suomalaisia tuotteita, mutta kuitenkin esimerkiksi Stanislav Katzin suunnittelema yhdenistuttava hyllypenkki. Siten listalle olisi voinut hyvinkin kuulua myös Eero Aarnion maailmankuulu pallotuoli.