Ava Sambora haastaa teinimallit

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikkoina viihdemaailmassa on uutisoitu useita kertoja kuinka Kardashianin julkkissiskosten sisarpuoli, 14-vuotias Kendall Jenner, poseerasi näyttävissä bikinikuvissa. Kuvat aiheuttivat Yhdysvalloissa kohun teinimallien seksikkäistä poseerauksista, mutta Kendall ilmoitti olevansa ainoastaa ylpeä upeista kuvistaan.

Sittemmin mallidebyyttinsä teki myös Kendallin 12-vuotias pikkusisko Kylie Jenner, mutta hän ei vielä varsinaisissa poseerauksissa kuitenkaan keikistellyt. Kylien saama julkisuus on nostanut samalla esiin kuitenkin myös toisen ikätoverin, sillä parhaillaan hänen kanssaan lapsimallien maailmassa kisaa niin ikään 12-vuotias Ava Sambora. Katso kuvat tästä.

Lokakuussa 13 vuotta täyttävä Ava Sambora on Bon Jovi -yhtyeen rocktähtenä tunnetun Richie Samboran ja näyttelijäkaunotar Heather Locklearin tytär, joka on saanut ikäisekseen jo paljon kokemusta mallimaailmasta. Ava on nimittäin poseerannut mallikuvissa ja kaiken lisäksi kävellyt myös muotinäytösten catwalkeilla esimerkiksi Los Angelesin muotiviikoilla. Hänelle veikataan menestyksekästä malliuraa kunhan ikää kertyy viekä hieman lisää.

Uusimmat