Suomalaisilla BB-voittajilla kuuma romanssi?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen Big Brother -ohjelmasta tunnetuksi tulleet tähdet ovat löytäneet toisensa jo useita kertoja myös televisioruutujen ulkopuolella. Realitysarjasta onkin aiemmin syntynyt myös tosielämän pareja, ja tuorein duo on mahdollisesti samaisen kilpailun taannoiset voittajat BB-Aso ja BB-Sari.

Viihdelehti Stara tapasi Ason ja Sarin viikonloppuna Turussa järjestetyssä DBTL-tapahtumassa. Big Brother -julkkikset kertoivat samalla myös festarikuulumisiaan. Molemmat olivat festareilla mukana Miss DBTL -kilpailun tuomaristossa, joten aiemmin ikisinkuksi tunnustautuneelta Asota piti luonnollisesti tiedustella hänen missisuosikkiaan.

– Ei sun tarvi nyt kysellä koska mulla on kainalossa nyt yks, Aso kertoi ja otti Sarin hellään halaukseen.

Viihdemaailmassa on liikkunut viime aikoina huhuja, että festareillakin yhdessä juhlinut pari olisi viettänyt myös öitään toistensa luona. Siitä huolimatta Sari ei kuitenkaan ollut Ason kanssa aivan samalla aaltopituudella, sillä neitokaisen mukaan mitään suhdetta ei kuitenkaan ole. Ei ainakaan virallisesti.

– Mmmmm, itse asiassa sinkkuna mennään, Sari kertoi.

Toimittaja Kim Rusi tiedusteli Sarilta kuitenkin vielä että olisikohan Aso hänelle sopiva unelmamies.

– No, miksei, Sari vastasi hieman kierrellen.

Lisää Ason ja Sarin kesäkuulumisia pian StaraTV:n videohaastattelussa.

Uusimmat