Suomalaisparin realitysarja saa jatkoa – kuvataan Kolumbiassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Martina Aitolehden ja Esko Eerikäisen elämään perustuva realitysarja saa jatkoa. Toisella tuotantokaudella Martina ja Esko matkustavat esittelemään Victoria-tytärtään Eskon suvulle Kolumbiaan. Kahdeksanosainen Martina & Esko: Isku Kolumbiaan kuvataan tänä syksynä ja nähdään Subilla ensi keväänä.

Vauhtia, vaarallisia tilanteita – ja ehkä pari pientä perheriitaakin – on luvassa, kun julkkispari pakkaa vauvansa ja matkalaukkunsa ja suuntaa kohti Etelä-Amerikkaa. Samalla kun Eskon äidin suku tutustuu Victoria-vauvaan, Martina ja Esko tutustuvat hyväntekeväisyysjärjestön tehtävissä paikalliseen lastenkotiin.

– Seuraamme Martinaa, Eskoa ja Victoriaa maailman ääriin ja tutustumme syvemmin Eskon eksoottiseen puoleen, kolumbialaisena kulttuurilähettiläänä Suomessa. Samalla sarjaan tulee myös hieman vakavampia sävyjä, kun päätähdet käyvät hyväntekeväisyysjärjestön tehtävissä tutustumassa kolumbialaiseen lastenkotiin ja laajemminkin siihen lohduttomuuteen, jota paikoin Eskon suvun kotimaassa vallitsee, tuottaja Joonas Hytönen kertoo.

Sarjassa seurataan myös tuoreen vauvaperheen arkea viime keväisen televisiosynnytyksen jälkeen. Martina & Esko: Vauvakuumetta oli Subin viime kevään yllätysmenestys. Jakson kolme esityskertaa keräsivät keskimäärin 400.000 katsojaa joka viikko.