Duudson-Jukka tempaisi: Tatuoi pusuhuulet takapuoleensa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pohjalaiset hurjapäät, Duudsonit, palasivat muutama viikko sitten Yhdysvalloista, jossa he olivat kuvaamassa kaksitoistaosaista televisiosarjaansa Dudesons In America. Viime viikolla Ilta-Sanomat kertoi, että Duudsonien Jukka Hildén on pian astelemassa alttarille pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa.

Nyt Jukka on esitellyt tuoreinta saavutustaan Facebookissa. Hän nimittäin julkaisi eilen kuvan takapuolestaan, johon oli tatuoitu uusi kuva. Kyseessä ei ollut aivan perinteinen tatuointi, vaan Jukka oli ikuistanut pakaraansa tummanpunaiset pusuhuulet. Duusonien tuoreet kuulumiset voi katsastaa Staran tuoreesta haastattelusta.

– Kyllä tässä olis tarkoitus mennä mökille tuijottamaan saunaa silmiin ja välillä käydä pulahtamassa järveen ja kyllähän siellä sielu lepää. Mökille pitäis päästä sauna polttamaan, Jukka kertoi kesäkuulumisiaan Staralle taannoin Ruisrockissa.

– . Katotaan sitten kun pääsee sinne saunomaan niin sit varmaan sen jälkeen voi taas lähteä kaupungin pariin. Meillä oli aika kovat kuusi kuukautta tossa kun kuvattiin, niin nyt vähän chillataan ja pidetään kesälomaa ja katsellaan sitten syksymmällä uudelleen, Jukka lisäsi.

Uusimmat