”Kaikki googlaavat omaa nimeään!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Katy Perry on ollut viime päivinä runsaasti otsikoissa monistakin syistä. Erityisesti hänen rohkeat nakuposeerauksensa eri lehdissä ovat ylittäneet uutiskynnyksen ympäri maailmaa. Parhaillaan Perry nähdäänkin yläosattomissa Rolling Stone -lehdessä.

Saman lehden haastattelussa Katy Perry kertoo kuulumisistaan sekä urastaan ja elämästään. Naimisiin vielä tämän vuoden aikana aikova supertähti otti kantaa myös siihen etsivätkö myös supertähdet itsestään kirjoitettuja juttuja verkon kätköistä. Hänen mukaansa jokainen supertähti tekee niin, vaikka muuta väittäisi.

– Kuka tahansa artisti on jättimäinen valehtelija, jos hän väittää ettei googleta omaa nimeään, Katy Perry totesi.

– Onhan se vähän outoa. Seuraan muiden julkkisten tweettejä ja huomaan että he kirjoittavat jutuista, jotka he ovat saaneet tietoonsa Google Alertin kautta. Se on kuin: ”Hmmmm, ehkäpä sitä voisi lopettaa oman nimensä päivittäisen googlettamisen, koska maailma ei pyöri sinun ympärilläsi”, Perry pohtii.