Näin kohustuertti otti loparit – katso animaatio

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tämän hetken kiistattomasti tunnetuin stuertti on amerikkalainen Steven Slater, jonka tempausta on nyt ihmetelty Yhdysvaltojen lisäksi ympäri maailmaa. Sankariksi nostettu stuertti raivostui Jet Blue -lentoyhtiön lennolla matkustajana mukana olleelle ja hänelle haistatelleelle naisasiakkaalle siinä määrin, että menetti täysin malttinsa.

Slater otti lentokoneen kuulutusjärjestelmän avukseen ja haukkui naisen värikkäin sanakääntein. Samalla hän päätti ottaa 28 vuoden työuran jälkeen lopputilin, nappasi mukaansa pari olutta ja avasi lentokoneen oven ennen aikojaan. Oven avaaminen laukaisi hätätilassa käytettäväksi tarkoitetun hätäliukumäen, jota pitkin stuertti pakeni koneesta. Hänet pidätettiin lopulta kotoaan, jossa hän oli ehtinyt jo sänkyyn poikaystävänsä kanssa.

Nyt hongkongilainen televisioyhtiö on tehnyt tapahtumia havainnollistaakseen videoanimaation tapahtumista. Katso animaatio tästä tai artikkelin yltä. Slater odottaa parhaillaan oikeudenkäynnin alkamista vapaana 2.500 dollarin takuita vastaan. Oikeudenkäynti alkaa 7. syyskuuta. Maksimituomio voi olla seitsemän vuotta vankeutta, ja pelkkä hätäliukumäki maksaa noin 25.000 dollaria.