Amy esitteli huippukalliit luonnottomat rintansa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittipoppari Amy Winehouse on viime viikkoina jälleen ratkennut juomaan ainakin brittilehtien julkaisemien kuvien mukaan. Hän sammui pari viikkoa sitten esimerkiksi sitten lontoolaisen pubin pöydälle, jossa poppari nukkui aamuun saakka.

Keväällä uutisoitiin useampaankin otteeseen kuinka Amy sijoitti 42.000 euroa uusiin 32D-kokoisiin rintoihinsa, mutta hän oli kuitenkin menettää ne komplikaation takia. Sairaalassa tilanne saatiin kuitenkin hallintaan ja brittipoppari sai pitää uudet silikoninsa. Nyt hän on esitellyt muotojaan ilmeisen tyytyväisenä lopputulokseen. Katso kuvat tästä.

Vielä viime vuonna Wino oli tiuhaan otsikoissa kännisekoilujensa merkeissä. Sittemmin hänen uskottiin jo jättäneen alkoholin, mutta ilmeisesti näin ei vielä ollutkaan. Amyn kerrotaan kuitenkin työstävän edelleen seuraavaa albumiaan yhdessä Tuottaja Mark Ronsonin kanssa. Levyn julkaisuajankohtaa ei ole vielä vahvistettu.