Viivillä on vastassaan tämä muodokas Miss USA

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvallat sai taannoin jälleen uuden missikaunottaren, kun Dearbornissa, Michiganissa, asuva Miss Michigan, Rima Fakih, kruunattiin Miss USA 2010 -tittelillä. Fakih on kuitenkin syntynyt Yhdysvaltojen sijaan Sfrifassa, Libanonissa.

Valinta nostatti Yhdysvalloissa otsikoita erityisesti siksi, että hän on ensimmäinen muslimi, joka on saanut Miss USA -tittelin. Valintansa jälkeen Rima on nähty muutamia kertoja bikineissä, mutta parhaillaan käynnissä olevassa Miss Universum -kisassa hän on poseerannut myös yläosattomissa – toki rinnat käsien peitossa. Nyt hänet nähdään kisoissa ikuistetuissa bikinikuvissa. Katso kuvat tästä.

Miss USA -kisan finaalissa 24-vuotias Fakih oli erityisen vahva haastatteluosuudessa, sillä hän vakuutti sekä tuomarit että kotikatsomojen yleisön. Iltapukukierroksella hän kompuroi lavalla, mutta se ei vaikuttanut lopputulokseen. Rima Fakih kertoi saaneensa äidiltään ja ohjaajaltaan rahallista tukea osallistuakseen kilpailuun. Muussa tapauksessa hän olisi joutunut myymään autonsa. Nyt Fakih on kuitenkin Miss USA, ja hänen rahahuolensa taitavat olla ainakin toistaiseksi ohi. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi nimettiin Miss Oklahoma Morgan Woolard.

Uusimmat