Realitytähdellä nahka-alusvaatteet pornokaupassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kohutun Jersey Shore -realityohjelman kolmannen tuotantokauden kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä Jerseyn rannoilla. Sarjan kulisseissa on tapahtunut kaikenlaista ja esimerkiksi sarjan tähti Snooki voi joutua jopa vankilaan sekoiltuaan taannoin juovuspäissään.

Tällä kertaa sarjan tähdistä Jwoww on ikuistettu pornokaupassa testaamassa nahkaisia alusvaatteita, joihin hän on ahtanut myös massiivisen kokoisen rintavarustuksensa. Lopputulos oli varsin näyttävä paketti. Katso kuvat tästä.

Tuotantokausien välillä Jwoww, oikealta nimeltään Jenni Farley, keskittyi suunnittelemaan ja lanseeraamaan uuden Filthy Couture -nimisen vaatemallistonsa, joka esiteltiin heinäkuussa Las Vegasissa. Sarjan kahden ensimmäisen tuotantokauden aikana Jwoww jäi selvästi kollegansa Snookin varjoon, mutta viime kuukausina hän on noussut Yhdysvalloissa sarjan seuratuimmaksi tähdeksi.