Ada Kukkonen ensi-illastaan: ”Nyt mun on pakko huutaa!”

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Suuren suosion jo ensimmäisenä viikonloppunaan Suomen elokuvateattereissa saaneen Sisko tahtoisin jäädä -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin viime viikolla Helsingissä. Viihdelehti Staran Chaos Tube -blogitiimi oli paikan päällä aistimassa ensi-illan tunnelmia.

Samalla toimittaja Petri Voutilainen ja kuvaaja Tiia Santavirta jututtivat elokuvan tähtiä. Nyt haastattelussa on toista pääosaa esittävä Ada Kukkonen, joka oli hankkinut iltapukunsa juhlia varten Italiasta saakka. Tunnelmat olivat korkealla ja edellinen yö nukuttu hyvin jännityksestä huolimatta.

– Jännittää tosi paljon. Vaikka mä oon nähnyt sen leffan niin silti on nyt kaikkea uutta ja jännää. Ehkä lähinnä se, että mitä ihmiset tykkää ja kun kaikki tutut näkee nyt tän leffan niin varmaan niittenkin puolesta, Kukkonen kertoi haastattelussa.

Ada Kukkonen paljasti lisäksi aloittaneensa ensi-iltapäivän aamunsa purkamalla jännitystä huutamalla kaikin voimin kotiovellaan. Katso haastattelu tästä tai artikkelin yltä.