BB-bileet alkoivat – Ksenia lupasi paljastaa rintansa!

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on parhaillaan alkamassa bileet, joiden tiimellyksessä asukkaat saavat todellisen jättiyllätyksen. Talon sala-alueella keskiviikosta saakka asuneet vanhat tutut asukkaat liittyvät nimittäin yllättäen muiden asukkaiden joukkoon.

Erityisesti odotetaan Satun ja Ninon kohtaamista, sillä BB-Satu on kertonut useaan kertaa fanittavansa Ninoa. Yksi illan kohokohdista voi olla myös BB-Ksenia, sillä 19-vuotias jyväskyläläinen lupasi aiemmin paljastaa rintansa, mikäli hän saisi kolme alkoholijuomaa.

Erityisesti BB-Petri innostui ajatuksesta ja hän muistuttikin siitä muita asukkaita jo aiemmin tänään. BB-Ksenia on muutenkin yllättänyt asukkaat jutuillaan, sillä pari iltaa sitten hän paljasti harrastaneensa ryhmäseksiä kokoonpanossa, jossa oli kaksi naista ja yksi mies.