Katso hämmentävä nettihitti: Kultaisen noutajan tanssi valloittaa

Nettivideot · Stara.fi

Maailma on pullollaan kotivideoita, joissa lemmikit tekevät hassuja ja ihmismäisiä temppuja. Erityisesti koirat ja kissat osaavat fyysisesti vaativiakin tehtäviä. Nyt kaikki aikaisemmat saavutukset ylitetään kuitenkin kirkkaasti.

Verkossa julkaistulla videolla nähdään nimittäin kuinka kultainen noutaja tanssii merengue-tanssia tavalla, joka on suoraan sanottuna täysin uskomatonta. Koira tanssii isäntänsä kanssa usean minuutin ajan kappaletta, jonka koreografiassa on runsaasti materiaalia. Katso video tästä tai artikkelin yltä.

Video on muutamassa päivässä saanut yli miljoona katselukertaa. Videota kritisoineet ovat väittäneet, että koiraa olisi jotenkin satutettu tanssia opetettaessa. Väitteet on kuitenkin tyrmätty heti tuoreeltaan ja todettu, että koira on todennäköisesti nauttinut kovasti tanssikuvioiden opettelemisesta yhdessä isäntänsä kanssa.