BB-Petri tulokkaista: ”Noi lähtee pian pois!”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon saapui eilen peräti neljä uutta asukasta. Kyseessä oli jo toinen kerta kun taloon astelee uutta väkeä. Ensimmäiset tulokkaat olivat viisi vanhaa tuttua BB-kasvoa, joista vain kaksi jäi lopulta taloon.

Tuolloin talossa alusta saakka olleet asukkaat olivat vakuuttuneita, että kaikki tulokkaat lähtevät ja että he olivat tulleet vain aiheuttamaan hämmennystä taloon. Eilen BB-Petri oli samoilla linjoilla ihmetellessään uusien asukkaiden vyöryä taloon.

– Noi lähtee pian pois. Ei ne skabaa meidän kanssa, Petri totesi Elisabetille.

Talossa aikaisemmalla tuotantokaudellakin mukana ollut BB-Niko kuitenkin totesi, että kyllä tulokkaat tulivat taloon jäädäkseen. Hän oli jo illalla aavistellut, että sunnuntaina talosta häädettäisiin BB-Mari ja että hänen tilalleen taloon olisi tulossa neljä asukasta. Nikolla vaikuttaa siis olevan jonkinlainen kristallipallo hallussaan.