Tätä valokuvaa Robbie Williams piilotteli vuosia – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu brittipoppari Robbie Williams on viimein julkaissut vanhan kiistellyn promokuvansa, jossa laulaja poseeraa aidossa turkiksessa. Kyseessä oleva valokuva on peräisin vuonna 2001 järjestetystä Eternity-kuvaussessiosta.

Kuvaa ei ole aiemmin julkaistu, koska laulaja on pelännyt eläinaktivistien kritiikkiä siitä, että kuvassa käytettiin aitoa turkista. Sen olemassaolosta on kuitenkin tiedetty jo jonkin aikaa. Robbien itsensä mukaan hän ei kuvaushetkellä tiennyt, että asussa oleva turkis oli aitoa. Katso kuvat tästä.

Asiasta uutisoineen Metro-lehden mukaan paljastus tehtiin nyt Robbien You Know Me -elämäkertakirjassa. Kirjassa Williams nähdään poseeraamassa myös muissa aidoissa turkiksissa, mutta ne ovat takista poiketen edelleen eläviä. Robbie nähdään kokeilemassa hakemassa itselleen uusia hiustyylejä omien koiriensa hännistä.