Johanna Tukiainen jätti väliin omat levyjulkkarinsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sunnuntaina Ikaalisten kylpylässä vietettiin perinteisiä Lavakauden päättäjäisiä, jonne iskelmämusiikin ammattilaiset kokoontuvat tapaamaan toisiaan. Tapahtuman yhteydessä oli määrä julkaista myös kohublondi Johanna Tukiaisen levy. Toisin kuitenkin kävi.

Johanna Tukiainen ei nimittäin Radio Novan mukaan ilmaantunut lainkaan paikalle omiin levyjulkkareihinsa, vaan oli jäänyt tuottaja Esko Koivumiehen mukaan Lahteen, jossa hän oli ollut edellisenä iltana esiintymässä.

Uuden levyn julkaiseminen on artisteille ja yhtyeille yleensä merkittävä tapahtuma, josta ei jäädä pois mistään hinnasta. Monet artistit ovatkin verranneet haastatteluissa sitä hieman leikkimielisesti lapsen syntymään. Ilmeisesti tilaisuus ei kuitenkaan ollut Tukiaiselle niin tärkeä, että hän olisi vaivautunut saapumaan ajoissa paikalle. Tuottajan mukaan levy jäi siten tällä kertaa virallisesti julkaisematta.

Tukiaisen levyjulkkareista ei tosin tapahtuman ohjelmassa etukäteen kerrottu. Lavakauden päättäjäisissä järjestettiin myös iskelmäseminaari ja paneelikeskustelu, jonka aiheena oli iskelmämusiikin murros. Lisäksi paikalla oli useiden esiintyjien lisäksi kunniakirjojaan noutamassa muiden muassa Kuukauden Levy -voittajia.