Katso shokkikuvat: Lindsay Lohan huumeruisku kädessä?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään kuinka Lindsay Lohan on jälleen noussut otsikoihin, kun lehtien haltuun oli päätynyt vuodelta 2007 peräisin olevia valokuvia, joissa julkkistähti näyttää piikittävän itseensä huumetta. Nyt kuvat ovat päätyneet jo verkkoon.

Kohukuvissa näyttelijä vaikuttaa piikittävän itseensä heroiinia. Kohutussa kuvassa hänen vasemmassa käsivarressaan on kiristysside, jonka avulla verisuonet tulevat paremmin esiin. Katso kuvat tästä.

Kuvat haltuunsa saaneiden X17 ja News of the World -julkaisujen mukaan kuvat on ikuistettu vuonna 2007 järjestetyissä Hollywood-bileissä. Samana vuonna Lohanin ura tyssäsi hänen ajettua autollaan huumepäissään ja saatuaan siitä ensimmäisen vankilatuomionsa. Samassa kuvasarjassa Lohan nähdään myös suutelemassa Paris Hiltonin kanssa.