Ylen uutisankkurille kenkää oluttempauksesta

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Muutama päivä sitten suomalaiset saivat naureskella viranomaisten ravintoloihin tekemän tarkastuksen tuloksille, joiden mukaan ravintoloista löydettiin myös päihtyneitä ihmisiä. Tänään kyseinen uutinen nousi esiin myös Ylen englanninkielisissä uutisissa. Tosin hieman erikoisesti väritettynä.

Uutistenlukija Kimmo Wilska oli nimittäin aihepiiriin liittyen ottavinaan huikan olutpullosta, mikä ei välttämättä ollut kaikken tyylikkäin veto tuossa tilanteessa. Tapauksesta nousi nimittäin välittömästi kohu, jota on päivitelty tänään lukuisissa medioissa. Toimittaja sai myös potkut tempauksensa takia.

– Olen tehnyt aiemminkin tällaista hauskaa. Viime jouluna ennen taukoa vedin tonttulakin päälle lopputervehdyksen yhteyteen. Se sai myönteistä palautetta. Jotenkin rinnastin sen tuollaiseen. Siinä oli ollut olutta. Se oli sitä aamutelevision rekvisiittaa. Se olut oli jo ehtinyt mennä parempiin suihin, Wilska kommentoi potkujaan Uusi Suomi -julkaisulle.

Nyt tilanne on saatu julkaistua myös YouTube-videona, joka leviää parhaillaan kulovalkean tavoin esimerkiksi yhteisöpalvelujen, kuten Twitterin ja Facebookin kautta. Video on samalla levinnyt nopeasti myös ympäri maailmaa, koska kyse on nimenomaan englanninkielisestä lähetyksestä. Katso video tästä tai artikkelin yltä.