Hui, mitä Lindsayn kasvoille on tapahtunut? Katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Lindsay Lohan sai perjantaina huokaista helpotuksesta, sillä hän selvisi lähes varmasta jopa vuoden ehdottomasta vankeustuomiosta. Tuomari päätti passittaa hänet vankilan sijaan vieroitukseen, joka kestää tammikuuhun saakka.

Lindsay kuvattiin pian tuomion julistamisen jälkeen poistumassa oikeustalolta. Kuvissa hänen kasvoissaan on havaittavissa selvä muutos, sillä julkkistähden huulet olivat paisuneet selvästi. Katso kuvat tästä. Pikaisesti tarkasteltuna hänen voisi olettaa saaneen nyrkistä, mutta todennäköisempi syy ovat Botox-injektiot. Yhtä karmaisevat Botox-huulet on nimittäin aiemmin nähty muiden muassa suomalaisilla Martina Aitolehdellä ja Henna Kalinaisella sekä brittijulkkis Katie Pricella.

Tuomari Elden Fox kertoi perjantaina tuomiota julistaessaan, että Lohan ei tule enää uudelleen selviämään ilman vankilatuomiota mikäli hän jää vielä kerran kiinni huumetestissä. Seuraavasta positiivisesta testituloksesta hän joutuu automaattisesti vähintään kuudeksi kuukaudeksi kaltereiden taakse.