BB-Noora alasti suihkussa, mutta mitä Petri puuhasteli kylvyssä? Katso kuvat

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa koettiin eilen suuria tunteita, kun BB-Vilhelmiina passitettiin yllättäen kotimatkalle talosta. Hieman ennen hänen häätöään taloon oli jo ehtinyt astella kuluvan kauden vaihtoasukas BB-Sandra.

Päivän aikana tapahtui toki paljon muutakin, ja eilen otsikoissa olivatkin jo muiden muassa taloon viime viikon torstaina saapuneiden naisten rohkeat suihkuttelut. BB-Noora ja Elli-Maija yllättivät muut asukkaat uskaltautumalla suihkuun nakuna.

BB-Petri on saanut viime aikoina muilta asukkailta satikutia peseytymistavoistaan, sillä mies kertoo käyvänsä suihkussa keskimäärin parin-kolmen päivän välein. Eilen Petri kuitenkin suuntasi nauttimaan kylvystä, mikä nähdään myös kylpyhuoneen kuvissa. Kuvien perusteella Petri tosiaan nautti kylpemisestään täysin rinnoin.

Uusimmat