Wow, Jenniferin rinnat eivät olleet mahtua iltapukuun – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin lakkautetusta Aavekuiskaaja-televisiosarjastakin tuttu näyttelijäkaunotar Jennifer Love Hewitt nähdään pian The Client List -nimisessä televisioelokuvassa. Parhaillaan hän markkinoi elokuvaansa monin tavoin.

Taannoin Jennifer ikuistettiin Hollywoodin katuvilinässä meikittömänä. Nyt hän on kuitenkin päässyt poseeraamaan kuvaajille julkkisjuhlien punaisella matolla täysissä meikeissä ja iltapuvussa. Asun yläosa oli tosin suunniteltu siten, että asu paljasti yllättävän paljon Jenniferin rintavarustuksesta. Katso kuvat tästä.

Pari viikkoa sitten Jennifer Love Hewitt paljasti, että hänen äitinsä ei pidä tyttären seksikkäistä rooleista. Äskettäin Jennifer kertoi Lopez Tonight -keskusteluohjelmassa varsin avoimesti alapäänsä erikoisesta koristelusta ja siitä kuinka se kimaltelee kuin discopallo. Viime kesänä Hewitt kertoi lehtihaastattelussa katuvansa sitä ettei nakuillut enempää nuorempana, sillä hänellä oli mielestään tuolloin upea vartalo, jota olisi kelvannut esitellä. Keväällä hän vihjasi suuntaavansa tulevaisuudessa teatterin lavalle Broadwaylle.