Harry Potter -tähti katuu rooliaan – kiusattiin koulussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittujen Harry Potter -elokuvien nuori tähti Tom Felton nousi Draco Malfoyn roolinsa myötä erityisesti nuorten tyttöjen suosikiksi. Nyt hän on kuitenkin paljastanut, että koulutoverit reagoivat rooliin hieman odottamattomalla tavalla.

Nykyisin 23-vuotias tähti on saanut jo viimeisetkin Potter-kuvaukset päätökseen, ja parhaillaan hän pohtii miten jatkaisi uraansa näyttelijänä vai keskittyisikö esimerkiksi opiskeluun. Nyt Felton on kertonut jopa katuvansa hieman rooliaan, sillä Potterit veivät kymmenen vuotta hänen nuoruudestaan. Myös kouluaikoina silloinen teinitähti joutui kokemaan kovia.

– Sain rahaa ja kuuluisuutta, mutta lapsuuden menettämiselle ei voi laittaa hintalappua. Kuvausten takia minulta jäi väliin kuukausia koulunkäyntiä, ja palatessani minulla oli kirkkaanvalkoiset hiukset. Ei liene tarpeen sanoa, että minut hakattiin päivittäin ja nimiteltiin. He olivat kateellisia. Tässä pitää muistaa, että Harry Potter ei ollut cool. Minä en ollut osa Terminator-brändiä, Felton kertoi Heat World -lehdelle.