Fergien uhkea bikinikroppa ikuistettiin rannalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Black Eyed Peas -yhtyeen naistähti Stacy “Fergie” Ferguson oli taannoin otsikoissa, kun hänen väitettiin olevan valmis eroamaan yhtyeestään. Bändin jäsenet kumosivat huhut nopeasti perättöminä, eikä aiheesta ole sittemmin juuri kuultu.

Neitokainen nähtiin vastikään Brasiliassa Rion rannalla pienissä ja seksikkäissä mustissa bikineissä. Kaunotar ei ollut hiekalla yksin, vaan hänen kanssaan nähtiin tähden ystäviä sekä hänen miehensä Josh Duhamel. Seurue vietti iltapäivän nautiskellen juomista sekä tanssien brasilialaisen musiikin tahdissa. Kuvat löytyvät tästä.

Viime viikolla Fergie kertoi Glamour-lehden haastattelussa huumeongelmastaan. Fergie on käyttänyt muiden muassa amfetamiinia, ja on ollut pahasti riippuvainen päihteistä ja käyttää edelleen alkoholia. Hän haki kuitenkin riippuvuuteensa apua. Fergien mukaan elämässä on aikoja, jolloin häneen ei ole uskottu, ja tärkeintä oli se, että hän itse uskoi itseensä.