BB-Sandra pakkasi tavaransa ja poistuu – matkalaukku pursuaa

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa eletään parhaillaan haikeita tunnelmia, sillä talossa vajaan viikon verran ollut BB-Sandra on parhaillaan pakkaamassa tavaroitaan. Samaan aikaan asukkaat tekevät hänelle Nokian kännykkäkameroilla jäähyväisvideoita.

– Terve Sandra! Oli hienoa tavata ja toivon tapaavani sinut pian uudelleen, BB-Noora kertoi.

– Toivon näkeväni sinut pian ja toivon sinulle kaikkea hyvää, Elisabet totesi kameralle.

– Mitäs mä nyt sanoisin. Mä inhoon tällaista, BB-Nino totesi ensin ja sai pian aloitettua videonsa.

– Oli hienoa että me saatiin sut tänne vieraaksi vikoksi. Olin jo unohtanut, että oli noin hienoja ihmisiä. Sä oot tuonut tänne paljon positiivista energiaa. Olisi ollut kiva pitää sut täällä pidempäänkin. Toivottavasti ne kaikki siellä sun maassa olis sulle katkeria, kun sä oot saanut viettää täällä meidän kanssa laatuaikaa. Älä kerro niille kuinka kivaa se on ollut. Toivottavasti nähdään pian. Me tullaan sinne sun maahan pian, Nino kertoi.

Tervehdyksiä kuunnellut Sandra ilmoitti tämän jälkeen, että hänen pakkaamisensa oli valmis. Neitokaisen matkalaukku oli totaalisen täynnä, eikä se mahtunut edes kiinni ilman apua.