Lily Allenin kriittinen tila paranemaan päin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittipoppari Lily Allen on ollut viime kuukausina onnensa kukkuloilla, kun hän on ollut perustamassa perhettä miehensä Sam Cooperin kanssa. Perheidylli on kuitenkin murskautunut rajusti jo toisen kerran tapahtuneeseen keskenmenoon. Kaunotar joutui tapahtuneen jälkeen hengenvaaraan.

Vakavaan verenmyrkytykseen sairastunut laulajatähti kiidätettiin perjantaina sairaalaan, jossa hänen tilansa oli varsin heikko. Tuoreimpien tietojen mukaan hänen tilassaan on tapahtunut käänne parempaan päin. Allenin tiedottaja Murray Chalmers kertoi People-lehdelle, että Lilyn tila on kohentunut hoidon ansiosta. Lisäksi hän pyysi välittämään laulajan kiitokset faneille.

Viikonloppuna Lily Allen pyysi Chalmersia välittämään julkisuuteen tiedon sairauden kulusta sekä hänen tarpeestaan saada olla rauhassa miehensä Sam Cooperin kanssa. Toipuminen uhkaavasta tilanteesta ja keskeytynyt raskaus ovat hänelle lähipiirin mukaan vaikea käsitellä.