2. Maanantai julkaisee uuden levyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuosina lukuisat 90-luvun kotimaiset hittiyhtyeet ovat tehneet paluun musiikkimarkkinoille. Lähes poikkeuksetta paluut ovat kuitenkin menneet niin sanotusti penkin alle, kun keikat ja levyt eivät ole juuri yleisöä kiinnostaneet. Nyt vuorossa on seuraava comeback-kokeilu.

Kerroimme jo heinäkuussa, että paluumahdollisuuksiaan yrittää nyt yhden hitin ysäri-ihme 2. Maanantai, joka julkaisi paluusinglensä jo kesällä. Yhtye tunnetaan parhaiten Mixet tahdo olla mun kaa -singlestään, joka oli Suomessa julkaisuvuotensa 1994 myydyin single.

Nyt yhtyeen odotettu comeback on vihdoin paketoitu kimaltaviin kuoriin ja albumi Paternoster-niminen albumi ilmestyy kauppoihin 8. joulukuuta. Kokoonpanoon kuuluu alkuperäisjäsenet Petri Flander alias Peter Bottne sekä Jari Salonen alias Jon Landrord. Lisäksi kissamaista energiaa trioon tuo Euroviisuista ja CatCatista tutuksi tullut Katja K Albumin on tuottanut Isto Hiltunen.