Milla Jovovich alastomana rohkeassa roolissa

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Näyttelijäkaunotar Milla Jovovich poseerasi viime vuonna ilman vaatteita Maxim-lehden sivuilla, ja nyt jatkoi myöhemmin valitsemallaan tiellä toisessa lehdessä. Purple-lehden sivuilla viime syksynä nähdyt kuvat olivat vielä rohkeampia kuin edelliset.

A Perfect Getaway -elokuvassa taannoin nähty kaunotar on yhden lapsen äiti, mutta sitä ei hänen alastonkuvistaan uskoisi. Nainen nähdään nimittäin nyt uuden Stone-elokuvansa roolihahmossa alastomana ja nainen häkellyttää treenatulla ja seksikkäällä ulkonäöllään. Katso kuvat tästä.

Ukrainalaissyntyinen 34-vuotias Milla Jovovich, oikealta nimeltään Militza Natasa Jovovic, aloitti malliuransa jo 11-vuotiaana poseeratessaan Revlon-kosmetiikkayhtiön mainoksissa. Sittemmin Milla on nähty lukuisten kosmetiikka- ja vaatemerkkien kasvona. Ensimmäisen näyttelijäroolinsa hän sai 14-vuotiaana teinityttönä televisioelokuvassa The Night Train to Kathmandu.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.