Taas yksi tyttöbändi on historiaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmasta löytyy sadoittain tyttöbändejä, ja suurin osa niistä ei koskaan nouse listoille. Yksi listoille nousseista yhtyeistä on Frankee Connollyn ja Britt Loven muodostama Mini Viva, joka oli niin sanottu yhden hitin ihme.

Bändi tanssitti nimittäin viime vuonna kovasti myös suomalaisia Left My Heart In Tokyo -hittikappaleellaan, mutta toista vastaavaa menestystä ei lopulta tullutkaan, vaikka duo julkaisi myös singlet I Wish ja One Touch. Nyt bändi on ilmoittanut laittavansa pillit pussiin ja lopettavansa toimintansa.

Tyttöduon tulevaisuus oli vaakalaudalla jo viime kesänä, kun Britt Love paljasti bändin sisäiset ongelmat. Tänään hän kuitenkin vahvisti, että yhtye on päätetty lakkauttaa. Daily Mail -lehden mukaan hän pahoitteli etteivät yhtyeen jäsenet kertoneet asiasta jo aiemmin.