Uusi Kummeli-elokuva tulossa – kiertue alkaa tänään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi Suomen televisiohistorian suosituimmista komediasarjoista on takavuosina suurta kansansuosiota nauttinut Kummeli, jonka ikimuistoiset hahmot muistetaan edelleen hyvin. Kummeli on nähty jo useamman kerran myös valkokankaalla, ja jatkoa on vielä tulossa.

Kummeli-tähti Heikki Silvennoinen kertoo tänään ilmestyneessä Markkinointi & Mainonta -lehdessä, että ryhmä on suunnittelemassa vielä ainakin yhden elokuvan tekemistä. Sitä ennen on kuitenkin nykyinen projekti saatettava loppuun, sillä ryhmällä on parhaillaan kädet täynnä toisen elokuvan kanssa.

– Kyllä me varmaan vielä tehdään Kummeli-leffakin, mutta Salon Heikki ja Kahilaisen Timo ovat kirjoittaneet Herra Heinämäki -lastenelokuvan, mikä pitäisi kuvata ensi kesänä. Me olemme kaikki siinä varmaankin mukana, Silvennoinen kertoi Markkinointi & Mainonta -lehdessä.

Tänään perjantaina käynnistyy Kummelin massiivinen joulukiertue Rovaniemeltä. Mukana kiertueella on myös Eppu Normaali -yhtye. Parin tunnin esityksen aikana lavalla nähdään Kummeli legendaarisimpia hahmoja, ja esitystä rytmittävät Eppu Normaalin kappaleet.