Hilary Swank huumaavan kuumana sängyllä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Julkisuudessa viime vuosina hieman taka-alalle jäänyt näyttelijä Hilary Swank ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan, vaikka hänen tekemisistään ei olekaan uutisoitu kovin laajasti. Alkuvuodesta hän kohahdutti Oscar-gaalan jatkoilla historiallisen paljastavalla asullaan.

Kaksinkertainen Oscar-voittaja kuvattiin taannoin Hollywoodin julkkisjuhlien punaisella matolla, mutta eräs yksityiskohta aiheutti tuolloin ihmetystä. Kuvien perusteella hän ei ollut nimittäin ajanut kainalokarvojaan pitkään aikaan. Nyt ihmetyksestä on päästy jo yli.

Viime viikolla Hilary ikuistettiin Hollywoodissa näyttävämpänä kuin aikoihin, ja nyt sama meno jatkuu edelleen. Tällä kertaa kaunotar on päätynyt upeisiin alusvaatekuviin. Niissä hän poseeraa sängyllä maaten muutamissa erilaisissa alusvaatemalleissa.