Cleaner

Elokuvat · Stara.fi

Suomalainen elokuvaohjaaja Renny Harlin palaa Hollywoodin ykköskastiin uudella Cleaner -elokuvallaan. Leffa kertoo poliisin uran jättäneestä Tom Carverista (Samuel L. Jackson), joka siivoaa nykyisin työkseen esimerkiksi murhien verijälkiä.

Eräänä päivänä Carver saa nimettömän toimeksiannon hulppeaan yksityisasuntoon, jossa hän joutuu siivoamaan murhan jälkiä. Hän palaa seuraavana päivänä asunnolle, mutta siellä ei tiedetä mitään siivouksesta tai tapahtuneesta murhasta. Entisen poliisin epäilyt heräävät, ja johtolangat osoittavat yllättävän lähelle. Selvitettävänä on varsinainen petosten verkko, jonka keskellä Carver itse on.

Harlin tekee upean ohjaustyön. Hän virittää katsojan tunnelmaan erittäin tiiviillä ELK-kuvilla, ja onnistuu siinä hyvin läpi elokuvan. Erityisesti loppupuolella nähtävä smoking gun -efekti on harvinaisen hieno. Käsikirjoitus rakentaa juonikuviota hiljalleen varsin mehukkaasti pala palalta, kuva kuvalta. Hienon elokuvan kruunaa onnistunut casting, ja mukana onkin Jacksonin lisäksi sivuosia myöden vain onnistuneita valintoja. Yksi parhaista on naispääosan Eva Mendes. Pienessä sivuosassa vilahtaa myös suomalainen Peter Franzen.

Hiukan tiukemmalla käsikirjoituksella kokonaisuus olisi ollut viiden tähden arvoinen, mutta nytkin tuloksena on hieno neljän tähden elokuva. Harlin on palannut Hollywoodin ykkösnimien joukkoon.

Genre: Trilleri



Ohjaus: Renny Harlin



Pääosissa: Samuel L. Jackson, Ed Harris, Eva Mendes, Keke Palmer, Luis Guzman, Christa Campbell, Ritchie Montgomery, Robert Forster, Peter Franzén



Ensi-ilta: 18.1.2008



Kesto: 1:30

Pisteet 4/5