Vanessa Minnillon parhaat biksuposeeraukset listattiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jessica Simpsonin kanssa aiemmin naimisissa ollut poptähti Nick Lachey ja MTV-musiikkikanavan juontaja Vanessa Minnillo kuhertelivat kolmisen vuotta sitten Meksikossa paparazzien tallentaessa hotellihuoneen parvekkeella tapahtuneen tilanteen.

Tähtiparin on sittemmin kihlautunut viiden vuoden seurustelun jälkeen, mutta hääpäivää ei ole vielä sovittu. Televisiojuontaja Vanessa Minnillo on viime viikkoina näyttäytynyt useaan otteeseen bikineissä nauttimassa vapaa-ajastaan uimarannoilla muiden muassa Meksikossa. Tällä kertaa vuorossa on kooste Vanessan näyttävimmistä kuvista, jotka löytyvät tästä.

Nickin avioliitto laulaja Jessica Simpsonin kanssa päättyi nelisen vuotta sitten, ja Minnillon astui miehen elämään pian kyseisen eron jälkeen. Suhde on päätynyt monesti kohuotsikoihin muiden muassa Vanessa Minnillon pettämiskohun vuoksi ja pariskunnan erotessa noin vuosi sitten. Paluu yhteen tapahtui kuitenkin pikaisesti.