South Park haastettiin oikeuteen homovideosta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin animaatiosarjoihin lukeutuva South Park on joutunut varsin usein erilaisten kohujen ja oikeusjuttujen keskiöön. Tuoreimmassa tapauksessa sarjan tuottajat on haastettu oikeuteen tekijänoikeusloukkauksesta.

The Hollywood Reporter uutisoi, että vuonna 2007 julkaistun ja sittemmin suuren suosion saaneen What What (In the Butt) -videon tuottaja vaatii suosikkisarjalta korvauksia. Video perustuu Samwellin julkaisemattomaan kappaleeseen, jossa mies laulaa kameran edessä homoseksuaalisuudesta ja anaaliseksistä. Tähän mennessä alkuperäinen video on katsottu YouTubessa jo yli 30 miljoonaa kertaa.

Vain pari viikkoa sitten South Park -sarjan tuottajat joutuivat esittämään julkisen anteeksipyynnön tehtyään parodiajakson Inception-hittielokuvasta. Tällä kertaa kyse on hieman vanhemmasta jaksosta, sillä kyseisessä vuonna 2008 ensi-iltansa saaneessa jaksossa Butters-hahmo nähdään laulamassa kovasti What What (In the Butt) -kappaletta muistuttavaa laulua samankaltaisessa videokohtauksessa. South Parkin tekijät eivät olleet pyytäneet lainaukseen lupaa.