Rihanna halutaan alastonkuviin – tässä neitokaisen vastaus

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin naisartisteihin lukeutuva Rihanna oli aikoinaan kohuotsikoissa, kun hänen alastonkuvansa vuotivat julkisuuteen. Kuvissa Rihanna poseerasi kännykkäkameralleen alastomana hotellihuoneen kylpyhuoneessa. Kuvien vuotajaksi epäiltiin silloista poikaystävää Chris Brownia.

Sittemmin Rihannan virallinen tyyli on muuttunut merkittävästi aikaisempaa rohkeammaksi niin promokuvissa kuin esiintymisasuissakin. Nyt Rihanna on kuitenkin ilmoittanut, että häntä ei tulla enää alastonkuvissa näkemään. Ei ainakaan sellaisissa kuvissa, joista hänelle maksetaan. Supertähti ei nimittäin aio koskaan riisua vaatteitaan rahasta.

Rihanna kertoi nyt newyorkilaiselle Hot 97 -radiolle, että hän on vuosien varrella saanut kasoittain tarjouksia miestenlehdiltä, jotka haluavat hänet alastomana sivuilleen. Supertähti ei ole kuitenkaan ehdotuksiin suostunut, vaikka ne ovat olleet parhaimmillaan miljoonaluokkaa.

– Jos minä aion riisua vaatteeni, haluan tehdä sen tyylikkäästi ja minun omasta tahdostani eikä rahan takia. Mikään rahasumma ei siihen riittäisi. Olen saanut tarjouksen myös Playboyltä, joka halusi minun kanteensa alastomana, Rihanna kertoi radiolle.

Poptähtenä tunnettu Rihanna laajentaa parhaillaan työuraansa uuteen suuntaan. Parhaillaan kuvattavassa Battleship-elokuvassa nähdään Rihannan debyyttirooli näyttelijänä, eli hän aikoo jatkossa laajentaa toimenkuvaansa myös elokuvien pariin. Toukokuussa vuonna 2012 ensi-iltansa saavan elokuvan miespääosissa nähdään Alexander Skarsgard ja Taylor Kitsch.