Saksalaismies dildolla poliisin kimppuun – heti nettihitti

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin maailmalla uutisoitiin amerikkalaisesta naisesta, joka oli uhkaillut poliisia seksilelulla. Nyt verkossa on julkaistu video, jonka päähenkilö toimii viranomaisten kanssa samalla taktiikalla. Mies on tunnettu saksalainen koomikko Kevin Gerwin, eli kyseessä on ennalta suunniteltu sketsi.

YouTube-palvelussa nettihitiksi nousseella videolla nähdään, kuinka poliisi yrittää poistaa julkiselta paikalta vahvasti juopunutta esittävän Gerwinin. Siististi pukeutunut koomikko ei kuitenkaan suostu lähtemään, ja poliisin otettua hänestä toisen kerran kiinni Gerwin kaivaa taskustaan vaaleanpunaisen dildon, jolla hän ryhtyi tökkimään poliisia.

Seksilelu ei kuitenkaan vielä riitä, vaan mies kaivaa taskuistaan vielä pinkit naisten stringit, jotka hän asettaa poliisin päälle. Tämä riitti siihen, että poliisi katsoi parhaaksi panna miehen käsirautoihin. Kukaan ei luonnollisestikaan saanut vammoja ”uhkaavassa” tilanteessa. Katso video tästä tai artikkelin yltä.