Lindsay Lohanin äiti työstää huumedraamaa

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Näyttelijä Lindsay Lohan selvisi taannoin oikeudessa lähes varmalta vankilareissulta, kun tuomari Elden Fox määräsi hänet vuoden vankilareissun sijaan vieroitushoitoon. Ratkaisu oli valtava helpotus Lindsaylle, joka on julkisesti kertonut haluavansa juuri tämänkaltaista apua ongelmaansa.

TMZ-julkaisu kertoo nyt Lindsayn äidin Dina Lohanin tarttuneen tyttärensä huumeongelmiin yllättävällä tavalla. Dina aloittaa nimittäin poikansa ja Defiant Pictures -tuotantoyhtiön kanssa kuvaamaan elokuvaa, jonka aiheena on juuri huumeidenkäyttö. Draaman pääosassa on Dinan oma poika. Vielä ei ole tietoa onko elokuvasta tulossa rooli myös Lindsaylle.

Dinan tyttären Lindsayn pakkohoidossa on myös tapahtunut yllättävä käänne, jolla saattaa olla pahat seuraukset. Lindsay Lohan on nimittäin lehtitietojen mukaan poistunut vieroitushoidosta, sillä hänet bongattiin vastikään Los Angelesista. Parhaillaan viihdelehdissä pohditaan, että onko Lohan saanut luvan palata kotiinsa töiden takia vai onko hän poistunut vieroituksesta omin lupineen.