Sting paljasti fantasiansa: ”Seksiorja naisten maailmassa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu rocktähti Sting on paljastanut varsin mielenkiintoisen fantasiansa. The Police -yhtyeen keulahahmona aikoinaan supertähdeksi noussut Sting, oikealta nimeltään Gordon Sumner, haluaisi nimittäin olla naisten hallitsema seksiorja.

Sting kertoi, että hän olisi varmasti nykyistä onnellisempi naisten johtamassa maailmassa. Hänen mielestään naiset toimisivat varsin hyvin miehiä dominoivana sukupuolena.

Sellaisessa tilanteessa hän olisi kertomansa mukaan valmis toimimaan naisten täydellisen käskyvallan alla ja toteuttamaan naisten kaikki eroottiset fantasiat. Sting ja hänen elokuvatuottaja-vaimonsa Trudie Styler tulivat aikoinaan tunnetuiksi tantraseksin harrastajina ja puolestapuhujina.

– En pidä naisista auton ratissa, mutta asuisin mieluummin maailmassa jota naiset hallitsisivat. Olen sitä mieltä että naiset ovat miehiä parempia monissa asioissa. Tapa jolla he navigoivat maailmassa on jotain sellaista jota arvostan, Sting kertoi.

– Kaikki miesten machoilu on aivan p**seestä. Me voisimme paljon paremmin jos kaikki asiat hoidettaisiin kuin perheissä. Olisin onnellinen seksiorjana sellaisessa yhteiskunnassa ja kirjoittaisin siinä samalla outoja kappaleita.