Anne Hathaway: ”Riisuin alastomaksi turhaan”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-näyttelijätär Anne Hathaway on ollut viime aikoina taas tiiviisti otsikoissa, kun hänen tuorein elokuvansa Love And Other Drugs saapuu pian elokuvateattereihin. Elokuvassa hänet nähdään kiihkeissä seksikohtauksissa yhdessä Jake Gyllenhaalin kanssa.

Elokuva saa ensi-iltansa joulukuussa, ja sen kuvaillaan olevan pullollaan alastomuutta. Nyt Anne on kuitenkin valitellut lehtihaastattelussa, että hän tuli riisuneeksi kuvauspaikalla alastomaksi myös turhaan.

– Eräänä päivänä kuvasimme kohtausta, jossa minun piti riisua takkini, jonka alla olin täysin alastomana. Minä luulin, että olimme jo kuvaamassa, mutta se olikin harjoitus. Olin siis aivan tarpeettomasti täysin alastomana koko kuvausryhmän edessä. Mutta teinpähän ainakin työni, Anne Hathaway kertoi elokuvansa ensi-illassa E! Onlinelle.

Parhaillaan leffan tähtipari Anne ja Jake poseeraa elokuvaa mainostaessaan alastomina Entertainment Weekly -lehden kannessa ja sisäsivuilla. Aiemmin tällä viikolla E! Online raportoi Hathawayn kertoneen kyseisen elokuvan seksikohtauksien olleen hauskoja, mutta samalla myös kivuliaita.

– Hypimme ja pompimme Jaken kanssa paljon kyseisessä elokuvassa ilman vaatteita ja siksi sain herkästi mustelmia ja ruhjeita muiden muassa polviin. Rooli oli täten kivulias ja pidimme erilaisia peiteteippauksia mustelmien takia, Hathaway kertoi E! Online -julkaisulle.