Helena Christensen supermalli ei jää seksikkyydessä nuoremmilleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimpiin lukeutuva supermalli Helena Christensen poseerasi viime vuonna pitkästä aikaa lehtien sivuilla poseeratessaan alastomana Man About Town -tyylilehden sivuilla. Tänä vuonna hän on toistanut tempauksensa.

Upea 41-vuotias tanskalainen ei jää vartalollaan lainkaan jälkeen nuoremmista kollegoistaan. Viime kesänä hän poseerasi Reebok-lenkkarimerkin mainoksessa pelkissä lenkkikengissä, eli käytännössä alastomana. Nyt Helena on poseerannut kameroille vaihteeksi vaatteet yllä, mutta asuvalinta ei ollut välttämättä aikuisin mahdollinen. Se tosin ainoastaan korostaa hänen nuorekkuuttaan.

Vuonna 1986 Miss Tanskaksi 18-vuotiaana valittu supermalli on edelleen fyysisesti varsin näyttävässä kunnossa. Missikruunun myötä Christensen oli mukana Miss Universum -kilpailuissa, josta hänet bongattiin malliuralle. Pian tämän jälkeen hän muutti Pariisiin. Yksi Helena Christensenin tunnetuimmista rooleista oli Chris Isaakin tunnetussa Wicked Gam -musiikkivideossa, jossa hän näytteli laulajan rakastajatarta.





(Kuva: BANG Showbiz)