Näyttelijä murhasi äitinsä – karmea syy paljastui?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood tyrmistyi eilen kun selvisi, että muiden muassa Ruma Betty -suosikkisarjassa nähty näyttelijä Michael Brea murhasi 55-vuotiaan äitinsä Yannick Brean julmalla tavalla käyttäen surmavälineenä metrin pituista miekkaa.

Henkirikoksesta pidätettiin siis naisen oma poika. Nyt tapauksen motiivi on The New York Daily News -lehden mukaan mahdollisesti selvinnyt, ja se tekee tapauksesta vielä entistäkin uskomattomamman. Michael Brea on nimittäin kertonut, että ei surmannut äitiään, vaan hänessä olleen demonin. Michael Brea kertoi saaneensa useita näkyjä, jotka eivät enää jättäneet hänelle valinnanvaraa.

– Nukuin makuuhuoneessani. Jumala tuli sänkyni ylle ja ojensi minulle kätensä. Kysyin, että onko minun aikani maan päällä lopussa, ja kuulin että ”Kyllä Michael, tänään on viimeinen päiväsi”. Minusta tuntui kuin Neosta Matrix-elokuvassa. Sitten aloin kuulla yhä voimistuvia ääniä, jotka kyselivät minun ja äitini eroavaisuuksista. Ne olivat merkki, Michael Brea kertoi The New York Daily News -lehdelle.

Michael Brea kertoi kuinka oli astellut äitinsä luokse ja kysynyt uskooko hän Jumalaan. Tämän jälkeen hän oli ryhtynyt iskemään äitiään miekalla – raamattu toisessa kädessään.