BB-Niko teki ennätyksen – purskahti itkuun h-hetkellä

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -kilpailun hetki sitten voittanut Niko Nousiainen koki aikamoisen tunnekuohun, kun hän jäi viimeisenä taloon. Toiseksi sijoittuneen Marikan poistuttua Niko joi parilla siemauksella tyhjäksi asukkaiden kuohuviinipullot.

Varsinainen tunnekuohu iski kuitenkin päälle vasta kun ohjelman juontajapari Susanna ja Elina asteli taloon noutamaan kilpailun voittajaa studioon. Samalla he kertoivat, että Niko on pisimpään BB-talossa asunut suomalainen yhteensä peräti 160 päivän kokemuksellaan. Niko ei ollut saada sanaa suustaan, mutta hän onnistui kuitenkin kommentoimaan fiiliksiään.

– Tuntuu ihan helvetin hyvälle, Niko totesi lyhyesti.

– Oletko sä Niko valmis tulemaan meidän mukana ulos? Susanna tiedusteli.

– Sitä mä oon tässä venannut jo kolme kuukautta, Niko totesi.

– Tiedätkö keitä tuolla on sua odottamassa? Susanna jatkoi.

Niko ei kuitenkaan enää saanut sanaa suustaan, sillä hän purskahti itkuun ymmärrettyään että hän tapaisi kovasti kaipaamansa avopuolison, missikaunotar Sofian, vain hetken kuluttua. Sanaton Niko ohjattiin tämän jälkeen ulos BB-talosta ja kohti studiota. Pian sen jälkeen BB-talo pimeni.