Scarlett Johanssonin kuumimmat poseeraukset listattiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-kaunotar Scarlett Johansson nähtiin taannoin pitkästä aikaa valkokankaalla Iron Man -elokuvan jatko-osassa. Keväällä hän teki myös malliuraa poseeraamalla Mango-vaatemerkin mainoskuvissa ja W-lehden kannessa.

Scarlett Johansson valittiin GQ-lehdessä Maailman seksikkäimmäksi naiseksi, ja kaiken lisäksi hänen miehensä Ryan Reynolds valittii samaan aikaan People-lehdessä Maailman seksikkäimmäksi mieheksi. Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että kyseessä on maailman seksikkäin pariskunta.

Tuoreimman nimityksen kunniaksi Scarlettin uran seksikkäimpiä otoksia on nyt koottu kuvakoosteeseen. Mukana on erityisesti vaatemerkkien mainoskuvia parilta viime vuodelta.

Seuraavaksi Johansson nähdään viettelevänä avaruusoliona, joka ihmishahmoon naamioituneena käyttää seksuaalista vetovoimaansa hyväkseen saalistaakseen ihmisiä nälkäänsä. Kyseessä on kirjoittaja-ohjaaja Jonathan Glazerin uusin scifi-draama nimeltään Under The Skin. Ennen taannoisen Iron Man 2 -elokuvansa ensi-iltaa Scarlett Johansson keskittyi muutaman kuukauden ajan teatterin lavalla näyttelemiseen New Yorkin Broadwaylla. Siellä hän tähditti A View From The Bridge -näytelmää yhdessä Liev Schreiberin kanssa.

Scarlett Johansson