Kelly Osbournen huima laihdutus: ”Ihmeitä voi tapahtua”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Kelly Osbourne on ollut viime aikoina runsaasti otsikoissa muiden muassa Tanssii tähtien kanssa -kilpailun ja huiman laihtumisensa merkeissä. Äskettäin hän paljasti pissanneensa vahingossa housuun, kun hänet säikäytettiin The Ellen Degeneres Show –ohjelmassa.

26-vuotias Kelly Osbourne yllätti monet poseeraamalla aiemmin tässä kuussa elämänsä ensimmäisessä julkisessa bikinikuvassa Shape-lehden kannessa. Hänen timmi vartalonsa aiheutti laajalti innostusta. Nyt Kelly on paljastanut, että 25 kilon laihduttaminen oli hänelle raskasta. Laihduttaminen lähti kuitenkin hyvin käyntiin Tanssii tähtien kanssa -kilpailun harjoituksissa.

– Aiemmin kukaan ei olisi ikimaailmassa uskonut minun poseeraavan bikineissä lehden kannessa. En minä itsekään, Kelly ihmetteli Hollyscoopin mukaan.

– Se on vaatinut paljon työtä, eikä ole ollut helppoa. Suurin osa siitä ei ole hauskaa, mutta tulokset ovat yksi syy miksi sitä jaksaa tehdä pidempään. Ihmeitä voi tapahtua, kun tekee tarpeeksi töitä. Aiemmin join kaiket päivät limsaa ja söin keksejä. Minun täytyi nyt vain tehdä parempia valintoja. Tanssiparini Louis laittoi minut syömään salaatteja ja kalkkunahampurilaisia.

Kelly paljasti myös erään laihduttamisensa metodeista, sillä hän kertoi pienentäneensä huomattavasti syömiään annoskokojaan ja syöneensä vastaavasti aikaisempaa useammin. Hän uskoo, että kuka tahansa onnistuu tällä tavalla laihtumaan.