Rutsalaiskaunotar sai merkittävän Hollywood-roolin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Robert Downey Jr. voitti tammikuussa Los Angelesissa järjestetyssä Golden Globe -palkintogaalassa palkinnon parhaasta miespääosasta elokuvakategoriassa komedia tai musikaali. Hänen Sherlock Holmes -elokuvansa ensi-ilta nähtiin Suomessa 22. tammikuuta.

Elokuvan suunnitteilla olevaan jatko-osaan on nyt kiinnitetty mukaan myös ranskalainen näyttelijä Gilles Lellouche. Hollywood.com kertoo miehen olevan innoissaan roolistaan Robert Downey Jr:n ja Jude Lawin rinnalla. Myös elokuvan kaunotar Rachel McAdams on miehelle mieleen. Jatko-osassa ovat alustavien tietojen mukaan mukana myös Stephen Fry sekä 30-vuotias ruotsalaiskaunotar Noomi Rapace.

Ensimmäisessä Sherlock Holmes -elokuvassa Arthur Conan Doylen tunnetuin romaanihahmo pääsi käyttämään älyään ja kamppailutaitojaan yhdessä uskollisen aisaparinsa tohtori Watsonin kanssa. Holmesin oli selvitettävä kohtalokas salajuoni, joka saattaisi koitua koko Englannin turmioksi. Viktoriaaniseen Lontooseen sijoittuvan toimintaseikkailun ohjasi Guy Ritchie.