Eva Mendesin mekko petti odotukset

Viihdeuutiset · Stara.fi

Alkuvuodesta Paha poliisi – määräsatamana New Orleans -elokuvan sivuosassa nähty Eva Mendes vietti sittemmin muutaman kuukauden hiljaiseloa julkisuudesta. Syksyn aikana hän kuitenkin palasi jälleen otsikoihin ja julkkisjuhlien parrasvaloihin.

Viime kesänä Eva Mendes kertoi W Magazine -lehden haastattelussa ettei hän pidä itseään varsinaisena paljastelijana, vaikka pitääkin nakuilemisesta. Sittemmin hänet kuvattiin Madridissa erittäin paljastavassa asussa, mutta nyt Eva on ikuistettu lupaustensa mukaisessa kukkamekossa. Se ei nimittäin paljastanut juuri lainkaan paljasta pintaa. Viihdelehdissä asun on todettu olevan sellainen, jonka keski-ikäinen perheenäiti voisi pukea ylleen koulun juhliin.

Maailman seksikkäimpien naisten listalle useita kertoja äänestetty 35-vuotias Eva Mendes kirjautui helmikuussa vieroitukseen. Sittemmin hän on tehnyt hienon paluun ja poseerannut nakuna muiden muassa Vogue-lehdessä. Viime vuosina Mendes on nähty muiden muassa elokuvissa Cleaner ja We Own The Night. Taannoin hän totesi olevansa tietoisesti mukana seksikkäissä kuvissa pönkittääkseen imagoaan. Hän kertoi myös ettei ole koskaan tuntenut itseään hyväksikäytetyksi sen takia.





(Kuva: BANG Showbiz)